1.7. Aktiivinen viikko Chamonix'ssa

Viikossa ehtii kaikenlaista: kiivetä, vaeltaa, käydä piknikillä, lukea kirjan, käydä oluella, katsoa jalkapalloa ja levätä. Mari sanoi mulle lähtiessämme, että muistakaahan levätäkin välillä - ja niin olemme tehneetkin.

Tiistaina päätimme pitää kiipeilystä välipäivää ja lähdimme piknikille Lac Blancille. Lähikaupasta quichea ja valkoviiniä mukaan, vähän alkumatkaan avustusta hissillä ja sitten vaan polkua pitkin ylöspäin. Muitakin oli järvelle matkalla, ja matkaamme sattuikin ausralialaispariskunta, joiden lumi-innostusta oli mahtava seurata. "Snow! Wow! Take a picture!" Mitäköhän sitä itse Australiassa huutelisi: "Wow! Kenguru! Ota kuva!" Näinhän se on.
Hissiasemalta järvelle nousua tuli kolmen kilometrin matkalla viitisensataa metriä. Ylöspäin se oli vielä jotenkin siedettävää, mutta alaspäin tullessa huomasi kyllä pohkeissa, että välipäivän lenkki oli ehkä vähän suunniteltua raskaampi.

Järvelle päästyämme saimme todeta, että järvi oli vielä jäässä. Olisihan se pitänyt arvata, kun lunta on vielä niin paljon. (Tai siis oli alkuviikosta. Viikko on ollut kyllä niin lämmin, että lumi on ylhäälläkin sulanut vauhdilla.) Istuimme kuitenkin piknikille järvimaisemaan. Ah!

Tiistain  kävelystä innostuneina päätimme keskiviikkonakin kiipeilyn sijaan patikoida. Aamulla kävimme kuitenkin ensin tutkailemassa loppuviikon kiipeilyreittejä Grands Montetsin (3295m) yläasemalla. Hissi vie Argentièren jäätikölle ja helpohkoille alppikiipeilyreiteille. Suunnittelemallemme reitille talsi köysistöjä yksi jos toinenkin, joten totesimme reitin sopivaksi seuraavan päivän puuhaksi.

Pieni päiväkävelymme, Grand Balcon Sud, sen sijaan lähtee Fleregen hissiasemalta kohti Planprazin hissiasemaa. Maisema kohti Mont Blancia oli varsin hieno koko matkan. Polku kulki n. 2000 metrin korkeudessa. Korkeuseroa tuli joitain satoja metrejä. Polku oli helppokulkuinen ja vei meitä metsän varjosta kallioisten portaiden kautta keskelle matalia kukkivia alppipensaikkoja. Hyvät kengät olivat tarpeen, ja kävelimmekin lähestymiskengillä. Vastaan toki tuli jos jonkinlaista turistia crocseissa ja korollisissa sandaaleissa. Matkalla pysähdyimme lounastamaan, lähikaupan quichea ja colaa - luonnollisesti.

Torstaina tarkoitus oli olla ajoissa bussipysäkillä, jotta pääsemme hyvissä ajoin lähtemään suunnittelemallemme reitille, Petite Aiguille Vertelle. Kumpikaan ei tietenkään tarkistanut bussiaikataulua ja menimme muistin varassa - seisoskelemaan puoleksi tunniksi pysäkille. No, eipä se reitti sieltä mihinkään kadonnut, mutta kovin oli ruuhkaista. Joskus puolikin tuntia on pitkä aika.

Nousimme hissillä Grands Montetsille ja laskeuduimme jäätikön reunaan pukemaan varusteet päällemme. Kiipeilijöitä oli paljon, joten yksin ei tarvinut taapertaa.

Aurinko paistoi ja pieni tuuli piti lämpötilan sopivana. Jäätikön yli taapertaminen oli reitin raskain kohta, harjanteen päällä oli ehdottomasti reitin hienoimmat spotit ja ruuhkainen jääportaikko ennen pientä tasannetta ja cruxia jäi meidän reittimme kääntöpisteeksi. Köysistöjä oli enemmän kuin millään reitillä koskaan on tullut vastaan, oppaat vetivät ryhmiään kamalaa vauhtia ja reitin loppupäässä olisikin tarvittu liikennevalot. Lähdimmekin suosiolla alaspäin. 

Ehdottomasti kuitenkin kiipeämisen arvoinen reitti, vaikkei ihan loppuun asti tällä kertaa mentykään! Upeat maisemat!

Illalla käytiin katsomassa jalkapalloa, juomassa pari olutta Elinan, Irenen ja Juhan kanssa ja sitten vielä tutustumassa uuteen paikalliseen olutravintolaan, joka olikin mielenkiintoinen tuttavuus. Sopii varsinkin ihmisille, jotka haluavat puhua mahdollisimman vähän henkilökunnalle. (Joskus tällaista on suunniteltu Punavuoreenkin, ainakin baaritiskipuheissa.) Tiskiltä ladataan kortille rahaa ja valitaan itse lasi. Sitten homma toimiikin itsepalveluperiaatteella: näytä korttia hanan vieressä, huuhtele lasi, laske olut. Kortilta veloitetaan laskettujen senttilitrojen mukaan. Näppärää!

Sitten pidimme lepopäivän. Ihan oikean. Ei kiipeilyä, ei välipäivän taaperrusta eikä lenkkiä. Söimme terassilla auringossa aamupalaa, luimme kirjoja ja kävimme "keskustassa" vähän shoppailemassa. Seurasimme Mont Blancin maratonin maaliin tulijoita. Perjantaina juostiin 90 km kilpailu. 90 kilsan matkalla nousua tulee reilut 6000 m. Lähtö oli neljältä aamuyöllä ja kolmen jälkeen tulivat ensimmäiset maaliin. Hymyillen. Hulluja! Toisaalta kyllä muakin tossa vaiheessa hymyilyttäisi.

Lauantaina aikainen lähtömme onnistui paremmin: bussiaikataulut ja me olimme samassa ajassa. Suunnaksi Aiguille Grands Montets: hissillä jälleen ylös ja sitten jäätikköä alas. Nousimme kalliolle kuitenkin vähän liian aikaisin. Topossa luki "slabby corners", jotka olisivat olleet todennäköisesti valitsemaamme reittiä helpompia.

Noh, ylöspäin kuitenkin lähdettiin ja Amppa liidasi hienosti vähän tiukemmankin alun. Jossain kohdin huomasimme, että reitille olisi päässyt ilmeisen helpostikin - muutama oppaan vetämä köysistö tuntui tulevan reitille kuin tyhjästä ja aivan eri kohdasta. Olimme kuitenkin oikealla reitillä, joka nousi lopulta harjanteen huipulle paikoin ilmavastikin!

Alppikengillä kiipeily ei toisaalta ole meille ihan sitä tutuinta puuhaa, joten pieni kuumotus kiipeilyyn tuli toki niistäkin. Aikaa meni "hieman" suunniteltua enemmän, mutta olipahan hieno seikkailu!
Reitin hauska osuus on ehdottomasti aivan loppu, kun harjanteen päällä oleva "polku" päättyy näköalatasanteeseen, jonka aidan yli kiivetään turistien ihmetellessä.

Illalla kuuntelimme parvekkeella Ranska - Argentiina -matsia. Ei tarvinut telkkaria eikä radioa, kun läheisen terassin kisakatsomon perusteella pystyi päättelemään ottelun kulun. Peli päättyi ja autojen torvet soivat voiton merkiksi.

Huomenna matka jatkuu Italiaan. Ensin käydään Gattinarassa Pohjois-Piemontessa. Anders bongasi alkuvuodesta HS:n arvosteluista hyvän nebbiolon, joten täytyyhän sitä mennä katsomaan, mistäs se viini oikein on kotoisin.

Tärkeintä retkillä on eväät.