Miksi Andorra? Jokin tässä kummallisessa kääpiössä kiehtoi ja usemmat blogit lupailivat helposti hisseiltä tavoitettavaa offaria myös Maisan kaltaiselle jännittäjälle. Aurinkoa ja lunta ja jotain uutta.
Sunnuntaiaamuna suuntasimme hotelliltamme rinteisiin eli ylitimme tien ja olimme rinteen sivussa. Matkaa siis n.20 metriä. Ala-asemalla meitä odotti sunnuntairuuhka, joka hieman säikäytti molempia. Aurinko ja hyvässä kunnossa olevat rinteet pelastivat kuitenkin paljon. Jo sunnuntaina oli kuitenkin selvää, ettei offaria juuri ole luvassa, jollei lunta sada lisää.
Viikko sujui rennosti rinteitä sahaten - välillä ruuhkassa, välillä rauhassa. Rinteet olivat varsinkin alkuviikosta hyvässä kunnossa. Varsinkin Grau Roigin "kylä" sekä El Tarter olivat todella ruuhkaisia, joten laskimme varsin paljon oman keskuksen, eli Pas del Casan, rinteitä välttääksemme liikkuvat pujottelukepit sekä auraavat pikkutykit. Pas del Casan rinteistä löytyi myös selkeät suosikit. Granvaliran rinteissä löytyy kyllä valinnan varaa, mutta perusprofiililtaan keskus on kovin lentokenttävoittoinen. Jyrkätkin mustat rinteet päätyvät laakson "maljaan", jossa saa sitten väistellä brittituristijonoja. Hisseistä ihastelimme "tuolla olis upea seinä, jos olis lunta" -maisemia.
Paikan tunnelma oli erikoinen. Maisemat olivat upeat ja puitteet kohdillaan. Seura tietenkin mitä parasta! Pieniä mutta-asioita oli kuitenkin matkassa:
Ruoka: Rinneravintoloiden taso vaihteli kovin eikä hinta-taso kertonut paikasta mitään. Coll Blankin maisemakahvila ja Raco-grilli hurmasivat, mutta toisaalta El Tarterista löytyi kurja linjastoravintola, jonka sekavuus vaan suoraan sanottuna vitutti.
Ruoka oli muutenkin jännä juttu. Jotenkin tuntui, että omaleimaisuus puuttui ja tarjolla oli vähän kaikkea: "kylästä" löytyi niin fondueravintolaa kuin pitseriaakin.
Pas del Casa: Kylä on laakson viimeinen ennen Ranskan rajaa. Jos kaipaat leppoisaa alppitunnelmaa, mene Alpeille. Jos haluat palata 1990-luvun Tallinnaan, tervetuloa Andorraan. Halpa tupakka, alkoholi ja kosmetiikka hallitsivat katukuvaa. huh huh.
Oma ruma hotellimme, Pic Maia, sijaitsi kylästä vähän ylempänä, joka aluksi tuntui tyhmältä, mutta oli lopulta ihanaa. Päivämme kuluivat joko jalat kiinni lumilaudassa ja illat omassa kämpässä lukien ja leffaa katsoen. Illalla käytiin hotellin ravintolassa syömässä ja köllähdimme masujen viereen nukkumaan. Ruoka oli hyvää ja eteläamerikkalaiset tarjoilijat mukavia. Aamulla aamupalan kautta rinteeseen, iltapäivällä olut "Esson baarin" terassilla, päiväunet, syömään ja nukkumaan. Ah loma!
Kuusi päivää aikatauluttomuutta tekee hyvää! Antisosiaalinen kahden hengen reissu Andorraan on siis huomenna muuttumassa Barcelonan kaupunkilomaksi. Pitää varmaan miettiä, mitä muuta ihmisille pitää sanoa kuin "two beers" tai "thank you".
P. S. Miksi kukaan ei puhu mitään ymmärrettävää kieltä?
