19.7.2016 Lopussa kiitos seisoo

Viikonloppuksi siirryimme kohti pohjoista, ensin Aostan laaksoon, pieneen keskiaikaiseen Bard-kylään, sitten lauantaina takaisin tunnelin läpi Ranskaan ja Chamonix'hin. Yksi suunnitelma oli mennä moikkaamaan tuttuja La Graveen, mutta menojen mennessä ristiin totesimme, että "tutut"vuoret on nyt helpompi vaihtoehto.

Bard

Bardin vieressä on paljon kehuttu kiipeilykallio, Maccaby. Sitä kävimme jo aiemmin reissulla katselemassa ja se sijaitsi sopivasti matkan varrella takaisinkin päin. Perjantai-iltana päädyimme pieneen vinoteekkiin, joka avattiin vain meitä varten, kävimme kävelyllä keskiaikaista linnoiusta ympäröivillä kujilla ja kävimme nukkumaan ajoissa, jotta ehtisimme ennen päivän kuuminta aikaa kallioille. Lauantaiaamuna olimmekin ajoissa paikalla, mutta kuinkas kävikään. Kahden tunnin etsimisen, kiipeämisen (ilman varmistusta) ja haahuilemisen jälkeen totesimme, ettei reitin aloituspulttia, eikä koko reittiä, vaan löydy. Emme päässeet edes lähelle oikeaa seinää. No, löytyi yrittien tuoksua ja heräävän hellepäivän tuskaisaa kosteutta. Takaisin autolle siis ja kohti Ranskaa.

Ei löytynyt kalliota ei, mutta kaunista ja kuumaa oli.

Viikonloppu Chamonix'ssa ei kuitenkaan sujunut ihan suunnitellusti, kun lauantai-illasta maanantaiaamuun oli parempi pysytellä vessan lähettyvillä. Sellaistahan sattuu.

Maanantaina päätimme kuitenkin, että vatsataudille voisi nyt näyttää keskisormea. Olimme koko viikonlopun ihastelleet kämppämme parvekkeelta vuorien yllä lentäviä liitovarjoja. Andersin synttärit - mikä ihana tekosyy! Nousu hissillä Plan Prazille (n.2000m) ja pilottien kyytiin. "Pienen odottelun" jälkeen pääsimme vihdoin ilmaan. Hubert "The Turtle" ja pienempi sähköjänis korvasivat odottelumme hieman pidemmällä lennolla. Huikeaa! Lentokorkeus parhaimmillaan yli 2500m, tuuli kasvoilla ja vuoret ympärillä. Maisa istui koko matkan sanattomana, paitsi silloin, kun tehtiin "some tricks". Ympäri mentiin ja sen naurun taisi kuulla koko Chamonix.

Alkuvalmisteluja.

Synttärisankari liitää.

Ota ite selfie tässä korkeudessa kameralla!

Kolmen päivän odotus kuitenkin palkittiin, kun tiistaina pääsimme vihdoin reitille, jota varten takaisin tultiin: Crakoukas, klassikko, joka "pitää" kiivetä. Ilma oli jälleen lämmin, mutta korkeus tekee sen, että lämpötila on yllättävän miellyttävä: lämmintä, mutta ei kuumaa. Kivikään ei kuumene liikaa. Reissun hienoin reitti, sanoo Anders. Maisa totesi, että jos tämä olisi pitänyt kiivetä kaksi viikkoa sitten, olisi Amppa saanut kiivetä loppureissun yksinään. Piipun kautta tolpan nokkaan ja viimeinen koko reissun vaikein pitch vielä kirsikaksi kakun päälle. Kyllä kelpaa.

Crakoukas

Pikkutauko tolpan päällä ennen pientä laskeutumista.

Illaksi ajoimme Alppien Venetsiaan, Annecyyn. Illallinen joen rannassa ja kävely kuutamon valaiseman järven rannalla. Paljon turisteja, mutta mukava paikka pistäytyä. Unta ei paljon tarvi hoututella tällaisen päivän jälkeen.

Taidetta ja vanha vankila Annecyssä.